Olen Liisa Inomaa (s.1976). Asun Valkeakoskella yhdessä avomieheni Tuomon kanssa. Myös hänen kaksi teini-ikäistä tytärtä asustelevat luonamme paljon. Kotona meillä on kuuden koiran lauma; Roki on kolmen terrierin sekoitus(australia/yorkshire/silkkiterrieri)ja ikää sillä on jo kunnioitettavat 15 vuotta 4 kuukautta. Sapro on griffonin ja tiibetinspanielin sekoitus +14 vuotta sekin. Raksu on kiinanharjakoiran ja mopsin sekoitus ja sekin iältään yli 14 vuotta. Näiden pienten vanhusten lisäksi laumaamme kuuluvat kaksi skotlanninhirvikoiraa Cliona 11v ja Nestor 6v sekä uusin tulokkaamme Espanjasta adoptoitu rescue-galgo Rufo 5 vuotta.
Koirahullu olen ollut pikkutytöstä saakka, edes paha koira-allergia ei estänyt minua päämäärässäni saada joskus ihan ikioma koira, ja vuonna 1991, ollessani 15-vuotias toiveeni vihdoin toteutui ja sainkin ensimmäinen oman koirani, tiibetinspanieli Kimin. Siitä saakka minulla on ollut yhtäjaksoisesti koiria, ja vuodesta -93 asti koiria on ollut aina kaksi tai enemmän. Myöskin sisarillani ja äidilläni on aina ollut koiria, joten monenlaiset koirat ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa.
Ostettuani ensimmäisen belgianpaimenkoirani sain tutustua myös erilaisiin harrastusmuotoihin. Haku ja tokoilut olivat silloin meidän juttu. Toisen belgialaiseni kanssa harrastimme tokoilun lisäksi agilityä. Luonnetesteissä tuli käytyä ja huomasin jo silloin, kuinka minua kiehtoivat koirien luonne ja käyttäytyminen. Jokainen kohtaamani koira on opettanut minulle valtavasti sekä koirista että itsestäni.
Koiria on yhteiskunnassamme todella paljon, ja myös tätä myöten ongelmia koirien kanssa on todella paljon. Koirat ovat onnettomia, ja se purkautuu ongelmallisena käytöksenä ja myös omistajat ovat onnettomia, kun se ihmisen paras ystävä ei olekaan aina vain söpö ja ihana ja helppo, vaan joskus kaikkea muuta. Koiranpidon tulee olla rentoa ja mukavaa ja kaikkia osapuolia tyydyttävää. Haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään, miten eri tavalla koirat näkevät ja kokevat tämän maailman ja kuinka tärkeää on energia, jota säteilemme. Haluan opettaa, miten sekä ele- että kehonkielemme avulla voimme oppia kommunikoimaan koiriemme kanssa niin, että niiden on helpompi ymmärtää meitä.
Olen ns. itseoppinut. Tiedonjanoni on valtava, ja opiskelen joka päivä uutta. Olen lukenut kirjallisuutta, seurannut TV-ohjelmia, lukenut nettiä, käynyt luennoilla. Suomen eläinkoulutuskeskuksella kävin koirien oppimispsykologian intensiivikurssin syksyllä 2015. Pevi– koululla Järvenpäässä sain kulkea mukana seuraamassa ongelmakoirakoulutuksia, ja sain myös toimia niissä avustajana. Opin siellä valtavasti ja sain huomata, miten koirien käytös muuttui parempaan kun niille annettiin selkeät ohjeet. Kuitenkin mielessäni pyöri paljon ajatuksia, mitä tekisin eri tavalla ja en ihan kaikkia metodeja allekirjoittanut. Minusta piti alun alkaen tulla Pevi-kouluttaja, mutta edellä mainituista syistä johtuen ymmärsin, että minun on kuljettava omaa polkuani.
Täällä Valkeakoskella tutustuin ongelmakoirakouluttaja Jonna Nurmeen syksyllä 2017 ja heti koin vahvaa yhteyttä Jonnan ajatuksiin koirien sielunmaailmasta ja huomasin, että välillä ajattelimme pelottavankin paljon samalla tavoin. Olen saanut olla myös hänen koulutuksissaan kuunteluoppilaana ja avustajana ja oppinut niin paljon kaikkea uutta ja saanut paljon hyödyllisiä ideoita ja nähnyt hyvin erilaisia toimintatapoja. On toki asioita, missä toimimme hieman eri tavoin, mutta olemme niistä keskustelleet ja juuri se on mielestäni todella hedelmällistä; huomata, että ei välttämättä ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa/kouluttaa koiraa ja kaksi erilaista tapaa voivat kumpikin toimia yhtä hyvin. Tärkeintä on että perusajatus pohjalla on sama ja että koira tulkitsee meitä oikein.
Kaikista suurin opettaja kuitenkin on koira itse. Tai vielä paremmin sitä oppii seurailemalla koiralaumaa. Voisin loputtomiin istua katselemassa, miten koirat laumassa käyttäytyvät. Niiltä me ihmiset saamme parhaat opit, jos vain olemme aistit avoinna emmekä inhimillistä koiria.
Ammatiltani olen lähihoitaja, mutta elämäntyöni haluan ehdottomasti tehdä koirien parissa. Uskon että se on se, minkä vuoksi olen tänne syntynyt. Lähihoitajan ammatista varmasti on hyötyä, sillä ihmissuhdetyötähän tämäkin on. Koira monesti ymmärtää yskän jo ensimmäisellä tapaamiskerralla, sen sijaan omistajalla kestää usein kauemmin sisäistää täysin uudenlainen ajattelutapa ja omistaja onkin yleensä se, joka tarvitsee lisää harjoittelukertoja saadakseen varmuutta ja tsemppausta harjoitteluihin koiransa kanssa.
